Johannes 5:39-43:
"Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielessänne niissä iankaikkinen
elämä, ja ne juuri todistavat minusta; ja te ette tahdo tulla minun tyköni,
että saisitte elämän. En minä ota vastaan kunniaa ihmisiltä; mutta minä
tunnen teidät, ettei teillä ole Jumalan rakkautta itsessänne. Minä olen
tullut Isäni nimessä, ja te ette ota minua vastaan; jos toinen tulee
omassa nimessään, niin hänet te otatte vastaan."
Daniel 12:8-10:
"Ja minä kuulin, mutta en ymmärtänyt, ja minä sanoin: 'Herrani, mikä on oleva
näitten päätös?' Niin hän sanoi: 'Mene, Daniel, sillä ne sanat pysyvät
lukittuina ja sinetöityinä lopun aikaan asti. Monet puhdistetaan, kirkastetaan
ja koetellaan, mutta jumalattomat pysyvät jumalattomina, eikä yksikään
jumalaton ymmärrä tätä, mutta taidolliset ymmärtävät.'"
Ilmestyskirja 13:4-8:
"Ja he kumarsivat lohikäärmettä, koska se oli antanut sellaisen vallan
pedolle, ja kumarsivat petoa sanoen: 'Kuka on pedon vertainen, ja kuka voi
sotia sitä vastaan?' Ja sille annettiin suu puhua suuria sanoja ja pilkkapuheita,
ja sille annettiin valta tehdä sitä neljäkymmentä kaksi kuukautta. Ja se
avasi suunsa Jumalaa pilkkaamaan, pilkatakseen hänen nimeänsä ja hänen
majaansa, niitä, jotka taivaassa asuvat. Ja sille annettiin valta käydä sotaa
pyhiä vastaan ja voittaa heidät, ja sen valtaan annettiin kaikki sukukunnat
ja kansat ja kielet ja kansanheimot. Ja kaikki maan päällä asuvaiset
kumartavat sitä, jokainen, jonka nimi ei ole kirjoitettu teurastetun
Karitsan elänmänkirjaan, hamasta maailman perustamisesta."
Tässä Last trumpet Newsletterin numerossa me käytämme uskon lahjaa
tutkiaksemme Raamatun pohjalta hämmästyttäviä ja hätkähdyttäviä tapahtumia
joiden keskellä me nyt elämme. Me näemme aivan silmiemme edessä
Antikristuksen, Saatanan manifestaation, nousun. Me näemme myös, että se,
mikä on olevinaan "kristillisyyttä" ei ole ainoastaan täysin kykenemätön
taistelemaan Saatanaa vastaan, vaan myös täysin antautunut pimeyden
valtakunnalle! Järjestäytynyt uskonto on vajonnut samoihin valheisiin,
eksytyksiin ja viettelyksiin kuin valtion kontrolloima uskontokin, jolla on
Pedon pahansuopa siunaus, ja siten niinsanottu "valtavirran kristillisyys"
on tullut Saatanan istuimen eteen. Sitten kun me ymmärrämme nämä asiat, me
löydämme vastaukset moniin kysymyksiin. Meidän maamme ja koko maailma on
syvissä vaikeuksissa, koska ihmiset eivät ole suostuneet katumaan, sekä
ovat apaattisia totuutta kohtaan, eikä siihen ole lääkettä! Meidän täytyy
muistaa että se on Saatana joka halusi olla Jumala, ja haluaa olla sitä
edelleenkin. Hän on hyvin uskonnollinen ja eksyttävä, ja ainoastaan verellä
pesty lunastus Jeesuksen Kristuksen nimeen on se joka pelastaa ihmiset
uskonnon sijaan, ja tarjoaa pakotien siltä mikä on tulossa.
Yläpuoliset jakeet kertovat siitä kun suuret ihmisjoukot ottavat vastaan
Pedon uskonnon ja hylkäävät todellisen Herran ja Vapahtajan, Jeesuksen
Kristuksen viimeisinä päivinä, ja tämä on tapahtumassa aivan meidän
silmiemme edessä. Tuomio tulee olemaan ankara, ja pelkoa herättäviä asioita
on tapahtumassa. 11.9.2001 tapahtui pelottavia asioita jotka muuttivat
meidän kansakuntaamme, mutta kaikki tämä oli ainoastaan kärsimysten alkua.
New Yorkin kirottu kaupunki
New York city tunnetaan monilla muillakin nimillä, joista vähäisin ei ole
"Maailman pääkaupunki". Minä olen ollut tässä kunnioitusta herättävässä
kaupungissa useita kertoja, ja minä olen rukoillut paljon samalla kun minä
olen tehnyt tutkimuksiani. Minä voin sanoa epäröimättä, että minun
viimeisimmästä vierailustani lähtien, heinäkuussa 2001, kaupungin yllä on
ollut voimakas kirous. New York City on jokaisen maailman yhtiön pääkaupunki.
Jopa Vatikaani on sijoittanut sinne rahojaan. Tämä "suuremmoinen kaupunki"
on todellinen ruumiillistuma globaalille maailmanlaajuiselle taloudelle ja
maailmanuskonnolle, ja tämä kaupunki on tämän päivän Babylon ilman
epäilystä. Itse Illuminatin päämaja sijaitsee Manhattanilla osoitteessa 58
East 68th Street. Yhdistyneet Kansakunnat, kommunismin päämajasijaitsee
East Riverin varrella. Jokaisen, joka on todella tutkinut New Yorkia,
täytyy myöntää että Maan päällä ei ole toista tällaista kaupunkia. Interchurch
Center Manhattanin länsilaidalla (=Upper West Side) käsittää Kansallisen
kirkkoneuvostin (=National Council of Churches) sekä Maailman
kirkkoneuvoston (=World Council of Churches). Samassa naapurustossa on
kuuluisa Union Theological Seminary ja Columbia University. Illuminaatit
ovat kaikkialla. Job 1:7 sanoo: "Niin Herra kysyi saatanalta: 'Mistä sinä tulet?'
Saatana vastasi Herralle ja sanoi: 'Maata kiertämästä ja siellä kuljeksimasta.'"
Tämä seikka mielessä, näyttää siltä että Saatana on jättänyt paljon
jalanjälkiä tähän hämmästyttävään kaupunkiin! Tämä on se kaupunki josta on
tullut ponnahduslauta lopulliselle sodalle ja onnettomuuksille joiden on
tarkoitus tuoda esiin universaalinen vaatimus ikuiselle rauhalle, mihin
hintaan tahansa, sisältäen kaikkien oikeuksien ja vapauksien menettämisen
jotta saataisiin "Rauha ja turvallisuus".
Minulla on edessäni eräs kirjanen joka painettiin vuonna 1998. Kirjan nimi
on "Vastaus terrorismiin" (=Emergency Responce to Terrorism) ja
alaotsikkona "Perusopas" (=Basic Concepts-Instructon Guide). Kirjan
kannessa on myös USA:n oikeusministeriön, FEMA:n ja Fire Administration:in
logot. Hämmästyttävä asia tässä kirjasessa on se, että sen kannessa on kuva
eteläisestä Manhattamista, ja eteläisen World Trade Centerin tornin päällä
on hiusristikon kuva. Ristikko on juuri siinä kohdassa johon lentokone iski
39 kuukautta myöhemmin. Okkultismissa numero 39 tunnetaan Baalin lukuna
koska se on 3 x 13.
Ne jotka ymmärtävät että on olemassa Illuminatin salaliitto, ja että Saatana
on ylin salaliittolainen, ymmärtävät myös että WTC:n kaksoistornien tuho
59 East 68th kadulla oli suunniteltu toimenpide. Ulkomaansuhteiden neuvosto,
tai Illuminati, jolla on päämaja täällä, laati koko juonen muuttaakseen
tämän kansakunnan ja koko maailman ikuisiksi ajoiksi ja tuodakseen esiin
totalitaarisen poliisivaltion sekä maailmanlaajuisen diktatuurin!
Kaikkivaltias Jumala sallii tämän juonen jatkuvan jonkin aikaa, mutta Hän
puuttuu asioihin sopivana hetkenä. Itse asiassa, maailmankaikkeuden Luoja
jätti merkkinsä näiden tornien raunioihin. 11.2.2002, The New York Post
-sanomalehti kertoi, että pelastustyöntekijöiden hämmästykseksi löytyi
jotakin joka kiinnitti miesten huomion. Eteläisen tornin raunioista,
hautautuneena teräsvuoren alle, löytyi yksi Raamatun sivu. Se löytyi 11.
helmikuuta, täsmälleen viisi kuukautta tuhotyön jälkeen (okkultismissa
luku 5 on kuoleman luku). Raamatun yli tuhannesta sivusta, se sivu joka
pelastui oli 1. Mooseksen Kirjan luvusta 11. Tässä on se mitä raunioista
pelastuneessa sivussa sanottiin: "Ja he sanoivat: 'Tulkaa, rakentakaamme
itsellemme kaupunki ja torni, jonka huippu ulottuu taivaaseen, ja tehkäämme
itsellemme nimi, ettemme hajaantuisi yli kaiken maan.' Niin Herra astui alas
katsomaan kaupunkia ja tornia, jonka ihmislapset olivat rakentaneet. Ja
Herra sanoi: 'Katso, he ovat yksi kansa, ja heillä kaikilla on yksi kieli, ja
tämä on heidän ensimmäinen yrityksensä. Ja nyt heille ei ole mahdotonta
mikään, mitä he aikovatkin tehdä. Tulkaa, astukaamme alas ja sekoittakaamme
siellä heidän kielensä, niin ettei toinen ymmärrä toisen kieltä.' Ja niin Herra
hajoitti heidät sieltä yli kaiken maan, niin että he lakkasivat kaupunkia
rakentamasta." [1 Moos. 11:4-8].
Miehet jotka löysivät Raamatun sivun, eivät ymmärtäneet viestiä. Toinen
löytäjistä sanoi: "Se oli hämmästyttävää, löytö saa minut uskomaan että me
voimme aloittaa kaiken alusta." Nyt me olemme lukeneet että New York Cityn
viranomaiset suunnittelevat asentavansa 88 voimakasta valonheitintä jotka
projisoivat "Valon tornit" yli 2000 jalan korkeuteen ja
muodostavat jättimäisen luvun 11 tämän kirotun kaupungin taivaalle.
New York Cityllä on lukuisia muita ongelmia tornien romahtamisen seurauksena.
Maanalaisen korjaaminen yksin maksaa miljoona dollaria päivässä. WTC:n alueen
puhdistamisen arvellaan maksavan miljardi dollaria. Kun ihmiset kulkevat
paikan ohi, he puistelevat päätään tai viheltävät raivosta. Kaikki tämä
voidaan löytää Raamatusta. Sefanja 2:15 sanoo: "Tämä oli se riemuisa
kaupunki, joka asui turvallisena, joka sanoi sydämessään: 'Minä, eikä ketään
muuta!' Kuinka autioksi se on tullut, villieläinten makuusijaksi! Jokainen,
joka käy siitä ohitse, viheltää ja huiskuttaa kättä." [Sefanja 2:15].
Työpaikkojen menetykset New York Cityssä ovat olleet huomattavia.
Ala-Manhattanilla 25 prosenttia työpaikoista on menetetty syyskuun 11.
päivän jälkeen. Alueen 370000 työpaikasta 100000 on pysyvästi kadonnut. Tämä
ongelmallinen New Yorkin kaupunki kärsii myös vakavasta kuivuudesta ja
vesipulasta, ja kuiva talvi on vähentänyt vesivarastot alle puoleen.
Pormestari Bloomberg on julistanut hätätilan kuivuuden takia. Jotta asiat
olisivat entistä pahemmin pielessä, vesijohtoverkosta vuotaa 38 miljoonaa
gallonaa vettä päivittäin ja kestää vuoden korjata se, koska vuodot ovat
niin laajalla alueella. New Yorkia vaivaavat myös lukuisat villikoirat
jotka ovat hyökkäilleet ihmisten kimppuun, erityisesti Rockawayn alueella.
Itse asiassa, tuoreimmat uutiset New York Daily News:issä kertoivat:
"Kulkukoirat juoksevat amokia kaupungissa." On myös mielenkiintoista
huomioida, että puita tappavat kovakuoriaiset ovat nyt valloitteneet
Central Parkin ja tuhoavat vaahterapuita. Mielestäni tämä on merkki Herralta,
koska keskellä Central Parkia on suuri ja hyvin paha egyptiläinen obeliski
jonka Vanderbildin perhe toi Egyptistä ja pystytti Keskuspuistoon. Minä
olen ollut siellä useita kertoja ja olen nähnyt ruokauhrit joita ihmiset
jättävät Auringon jumalalle obeliskin juurelle; tämä obeliski näyttää
Washington-monumentin pienemmältä versiolta. On mielenkiintoista havaita,
että egyptiläiset pitivät kovakuoriaisia pyhinä ja kutsuivat niitä
"scarabeiksi". Näyttää siltä että kovakuoriaiset tulevat kotiin
monumenttiensa luokse ja syövät puut matkallaan. Tämä on merkki Jumalalta!
Pitäisi muistaa vielä yksi asia. Rock-yhtye Beatles oli hyvin okkultistinen
ja he ottivat nimensä egyptiläisestä Scarabista. He myös viettivät paljon
aikaa Keskuspuistossa.
Illuministinen maailmantalous
Sillä aikaa kun me edelleen kuulemme illuministisilta tiedotusvälineiltä
että asiat ovat muuttumassa paremmiksi, me edelleen näemme ja kuulemme
maamme taloudellisen romahduksen jatkumisesta. Me kuulemme tällaisia
ilmoituksia, kuten "Gatewat Computers vähentää 2250 työpaikkaa", "Ford Axes
35000 työpaikkaa", "Toys R US vähentää 1900 työpaikkaa ja sulkee 64 myymälää".
Melkein joka päivä me kuulemme tällaisia asioita, ja samalla kun asiantuntijat
väittävät että toipuminen on käynnissä, jossain määrin petolliset numerot
Wall Streetiltä eivät merkitse mitään niille miljoonille ihmisille joilla ei
enää ole töitä. Kaikki tämä tehdään jotta Yhdysvallat saataisiin alasajettua
kontrolloituun Saatanan maailmanlaajuiseen taloudelliseen orjuuteen. Voimat
jotka tekevät työtä meidän taloutemme kanssa ovat okkultistisia, ja Enronin
skandaali on tästä hyvä esimerkki.
Enronin noituus
Enron-korporaatio on ollut toistuvasti uutisissa viime aikoina, mutta tämän
energiayhtiön konkurssissa on paljon sellaista jota ei ole sanottu ääneen.
Me tiedämme että tällä houstonilaisella yhtiöllä on vahvat siteet Bushin
perheeseen, erityisesti George H. W. Bushiin, entiseen Yhdysvaltain
Presidenttiin jota on joskus kutsuttu "Isä Bushiksi", tai tarkemmin sanottuna
"Ooppium Isä Bushiksi" seurauksena huumekaupasta johon hän on sekaantunut
sekä hänen yhteyksistään Burman "Kultaiseen kolmioon". Huomautettakoon tässä,
että Enronin Kenneth Lay -- joka oli äkkiä kehittänyt itselleen lyhyen
muistin -- ja Isä Bush olivat oikein hyviä ystäviä. Itse asiassa, Enron oli
suurin rahoittaja hänen vaalikampanjassaan. Enron oli kerran Yhdysvaltain
seitsemänneksi suurin yritys ja sen päämäjanaan kaksoistorni Houstonin
liikekeskustassa. The New York daily News julkaisi kuvan näistä kahdesta
tornista kutsuen niitä Baabelin torneiksi. Tämä valtava yhtiö säilytti
miljoonien ihmisten investointeja, ja kun se meni äkkiä nurin, 1,3 miljardia
dollaria hävisi ilmaan; tähän summaan sisältyi 147000 opettajan eläkkeet.
Lukemattomien miljoonien ihmisten säästöt ja eläkerahat hävisivät jättäen
heidät rahattomiksi eläkevuosiaan varten. Tämä tehtiin luomalla mutkikas
peiteyhtiöiden verkko, jotka nimettiin voimakkaiden okkultististen elokuvien,
kuten Tähtien Sota, hahmojen mukaan. Kierot rahoja hävittäneet yhtiöt
nimettiin Luke Skywalkeriksi, Darth Vaderiksi, OB-1 Kenobiksi ja moniksi
muiksi.
Ennenkuin minä selitän nimen "Enron" okkultistista merkitystä, minun täytyy
huomauttaa että noituudessa, sanat kantavat voimakkaita merkityksiä,
erityisesti jos ne luetaan takaperin. Tämä on Saatanan erikoisala.
Peilikuvat ovat hyvin tärkeitä okkultismin maailmassa, ja minä tiedän
tämän koska minä olin kerran osa tätä maailmaa. Aivan kuten "red rum"
takaperin lausuttuna "murder", nimi "Enron" on takaperin lausuttuna "Norne".
Noidat ja Illuminati ymmärtävät että Norne tarkoittaa kolmea okkultistista
sisarta joiden nimet ovat "Urth", "Verthandi" ja "Skuld" eli Menneisyys,
Nykyhetki ja Tulevaisuus. Kolmas sisar, Skuld on se joka langettaa
kuoleman kirouksen koko universumin päälle tuomiopäivänä. Samasta "Skuld"
johdetaan myös sana "Scold" joka tarkoittaa naista jolla on kirouksen
voiman lahja. Kun me ymmärrämme että Prescott Sheldon Bush, George Herbert
Walker Bush ja nykyinen Presidentti Bush kävivät kaikki läpi
vihkimys-seremonian Pääkallon ja sääriluiden salaseurassa Yalen
yliopistossa, New Havenissa, Connecticutissa, ja että he kaikki makasivat
alastomina kivi-sarkofagissa ja syntyivät uudelleen saatanalliseen
järjestykseen, me voimme ymmärtää kuinka tämän salaseuran noitamenot
yhdistävät heidät nimen "Enron" tuomiopäivän kiroukseen. Meidän täytyy myös
muistaa että vuosi 2002 on hyvin merkityksellinen noituuden maailmassa,
koska se on "tutka"-vuosi. Aivan kuten sana "Radar" on sama oikeinpäin tai
nurinperin lausuttuna, niin myös vuosi 2002, ja maaliskuun 20. päivänä
vuonna 2002, planeetta marsin sisääntulo tuo esiin "Vesimiehen ajan". Minä
kiitän Jumalaa siitä että minä en ole enää osa tätä maailmaa, vaan minun
uskoni ja luottamukseni on meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen
Kristuksen veren voimassa.
Amerikan Yhdysvallat - kommunistinen poliisivaltio?
Kuten minä olen maininnut aikaisemmin, muutokset jotka ovat tulleet voimaan
syyskuun 9. päivän jälkeen, ovat olleet järkyttäviä. Todisteet siitä että me
elämme poliisivaltiossa, ovat kaikkialla ympärillämme. Ne jotka menivät
katsomaan Superbowl-ottelua, kertoivat reporttereille että näytti siltä kuin
he olisivat olleet sota-vyöhykkeellä. Ne jotka olivat paikanpäällä katsomassa
okkultistisia Talviolympialaisia Salt Lake Cityssä, Utahissa, huomasivat
samat asiat, kun sotilaita aseineen oli kaikkialla. Tämä ei ole se Amerikka
jonka minä muistan nuoruusvuosiltani.
Viimeisimmän Maailman talouskokouksen aikana joka pidettiin New York
Cityssä, aluetta voitiin verrata kasarmiin. Tämä talouskokous pidettiin
noitien sapatin aikana. Noidat juhlivat tätä helmikuun 2. päivänä "Äiti
Maan" kevään ensimmäisten merkkien juhlapäivänä. Tämä foorumi oli
epäilyksettä Vesimiehen aikakauden ensimmäinen merkki, tai Uuden
maailmanjärjestyksen joka tulee pian esiin heidän suunnitelmansa mukaan.
Paikalla oli suuria mielenosoituksia, ja pahat henget tulivat esiin
kaikkialla, nyt kun Illuminati tekee viimeisiä suunnitelmiaan ottaa
haltuunsa koko Maa. Entisenä okkultistina ja astrologina, minä ymmärrän
tämän asian oikein hyvin. Suuren Illuminatin salaliiton laatijoiden aikomus
on synnyttää maailmaan pakolla aikaansaatu yhdistyminen uskonnon ja
talouden avulla. Yllätys-elementti on tärkeä heidän pyrkimyksilleen.
Ajan merkkejä on esillä kaikkialla. Minulla on kuva Euroopan Unionin
päämajasta, ja se on spiraalin muotoinen niinkuin Baabelin torni. Tämänhetkinen
sota ja puheet sodasta kertovat minulle että Lopun ajat ovat keskellämme.
Illuminati laatii suunnitelmiaan ja heidän numeronsa kertovat heidän
aktiivisuudestaan, jos vain tietää mihin katsoa. On mielenkiintoista
huomata, että viisikulmaista kuolemantaloa, joka tunnetaan Pentagonina,
alettiin rakentamaan 11. syyskuuta vuonna 1941. Siihen hyökättiin 11.9.2001,
eli tasan 60 vuotta myöhemmin. Nyt meille on kerrottu että vahingoittunut
osa avataan uudelleen syyskuun 11. päivänä vuonna 2002. Numero 11 on
illuminaattien Vesimiehen numero.
Minulla on nyt edessäni artikkeli joka kertoo että Washingtonin kaupunkiin
on rakenteilla maan suurin valvontakameroiden verkko. Kaikilla ostosalueilla,
monumenttien luona, kaduilla ja kaupungin joka puolella, monitorit
tarkkailevat ihmisiä jatkuvasti. Tämän projektin johtaja, Stephen Gaffigan
sanoi, että "Yhteydessä syyskuun 11. päivän tapahtumiin, meillä ei ole
muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä tällaisen teknologian yhä suurempi käyttö."
Gaffigan huomautti, että Britannian hallituksella on jo kaksi miljoonaa
kameraa kaikkialla Britanniassa, ja hän sanoi: "Meitä kiehtoo tämä esimerkki."
Me voimme vain ihmetellä että kauanko kestää ennenkuin meillä on tällaisia
kameroita jokaisessa Yhdysvaltain kaupungissa. Muista, että Illuminatin
symboli on silmä pyramidin päällä, taustalla luciferilainen valo.
Toinen esimerkki kommunismista Amerikassa
Minä en koskaan unohda aikaa kaksi vuotta sitten, jolloin minä kuljin
Fremont-nimisen alueen halki Seattlessa. Yliopiston alueella oli paljon
outoja asioita, sisältäen voimakkaan vapaamurarien toiminnan. Yhdessä
nurkkauksessa oli valtava Leninin pronssipatsas. Se oli tuotu sinne
Venäjältä kalliilla hinnalla, ja se seisoi siinä erään kadun monumenttina.
Minä otin siitä kuvan.
Nyt minä olen jopa vielä närkästyneempi, koska meidän postilaitoksemme
kunnioittaa erästä kommunistijohtajaamme
laittamalla hänen kuvansa 34 centin postimerkkiin. Tämä mies on Langston
Hughes, runoilija ja näytelmäkirjailija, jonka materiaalia Kansallinen
Kirkkoneuvosto suosittaa. Minä olen nähnyt hänen kirjoituksiaan tiettyjen
kirjakauppojen lastenosastoilla, ja häne ilmestymisensä Yhdysvaltain
postimerkkiin merkitsee hänen mustan perintönsä kunnioittamista. Tämä mies
toi eripuran kaikkien tämän maan kansalaisten
välille. Minä olen päättänyt painaa
kaksi hänen runoaan tähän uutiskirjeeseen, ja minä toivon että sinä
kirjoitat postilaitokselle ja ilmaiset närkästymisesi. Tässä on toinen
niistä runoista. Sen nimi on "Yksi S lisää USA:aan"
"Nyt kautta Venäjän vesien, heillä on suuri S.N.T.L. Neuvostoliittolaisten
isänmaa, mutta se on melko kaukana New Yorkista tai Teksasista tai
Kaliforniasta, myös. Joten, kuunnelkaa, työtoverit, näin meidän pitää tehdä.
Laita yksi S lisää U.S.A:aan, me elämme nähdäksemme tämän vielä. Silloin kun
maa kuuluu maanviljelijöille ja tehtaat työläisille, U.S.A, sitten kun me
otamme kontrollin, on U.S.S.A. Mutta me emme voi voittaa pelkästään
puhumalla, joten otetaanpa asiat käsiimme. Sitten, alas ja pois johtajat,
Eläköön kommunistinen maa. Joten, nouse taisteluun ja liehuta lippuamme
korkealla, ja huuda kovaa, työtoverit, meidän uusi iskulauseemme taivaalle.
Mutta me emme voi liittää käsiämme vahvasti yhteen, niin kauan kuin
valkoiset lynkkaavat mustia, joten mustat ja valkoiset, yhteiseen taisteluun,
ja menkäämme oikealle uralle. Johtakoon Teksas tai Georgia tai Alabama,
tulkaamme yhteen työtoverit, mustat ja valkoiset, voimme olla kaikki
punaisia."
Tässä on toinen Langston Hughesin runo, nimeltään "Näkemiin Kristus"
"Kuule, Kristus, Sinä teit oikein päivinäsi, minä luulen, mutta se päivä on
nyt mennyt. He loivat paisutetun tarinan, myös. Kutsu sitä Raamatuksi, mutta
se on nyt kuollut. Paavit ja saarnaajat ovat tehneet sillä liian paljon
rahaa. He ovat myyneet sinut liian monille kuninkaille, kenraaleille,
varkaille ja tappajille, jopa Tsaarille ja Rockefellerin kirkolle. Sinä et
ole enää hyvä. Näkemiin Kristus Jeesus Jumala Jehova. Poista se täältä nyt.
Tee tietä uudelle kaverille jolla ei ole uskontoa ollenkaan, todellinen
kaveri nimeltään kommunisti Lenin, talonpoika Stalin, työläinen MINÄ.
Sanoin, MINÄ! Mene nyt pois, Herra, ja ota pyhä Gandhi mukaasi, ja Pyhä
Paavi Pius, ja Pyhä Aimee McPherson. Paina kaasua, Kristus! Mene! Älä
hidastele pois mennessäsi! Maailma on minun tästä eteenpäin, eikä kukaan
myy minua kuninkaalle, kenraalille, tai miljonäärille. Näkemiin Kristus,
hyvää huomenta vallankumous!"
Tälle miehelle, Laughton Highesille, on nyt annettu kunnia ensimmäisen luokan
postimerkissä. Mistä me löydämme kommunismia? Miksi sana "punainen" on
kadonnut Kiinasta? Kommunismi on nyt täällä, Yhdysvalloissa. He eivät vain ole
kertoneet tätä sinulle vielä!
Onko koskaan ollut suurempaa tarvetta rukoukseen?
Me tiedämme että Kaikkivaltiaan Jumalan tuomio on tulossa. Me elämme
vaarallisia aikoja. Maanjäristykset lisääntyvät kaikkialla maailmassa,
sisältäen viimeisimmän voimakkaan järistyksen Turkissa. 29.1.2002, Simi
Valleyssä, Kaliforniassa, koettiin yli tusina pientä järistystä, joista
tiedemiehet sanovat että ne ovat seurausta vuoden 1994 suuresta
järistyksestä, osoittaen että kaikki ei ole vielä ohi. Me olemme myös
kohdanneet maanlaajuisen kuivuuden. Jopa Kuollutmeri Israelissa, maapallon
alhaisin kohta, on nopeast kuivunut ja merenpinta on siellä laskenut yli
20 jalkaa. Tapahtuu monia outoja asioita kun ihmiset pilkkaavat
maailmankaikkeuden Luojaa. Nyt me olemme lukeneet että Amerikan lastentautien
akatemia on kannattaa homoseksuaalien adoptio-oikeutta sanoen: "Homoparit
voivat antaa rakkautta, vakaan ja emotionaalisesti terveen perhe-elämän
jota lapset tarvitsevat." Kerro se Sodoman ja Gomorran asukkaille! Ei ole
koskaan ollut suurempaa tarvetta rukoukseen. On ainoastaan yksi joka voi
auttaa meitä. Onneksi, meidät on kutsuttu Hänen valtaistuimensa eteen!
Lopussa, minä haluan kiittää teitä kaikkia jotka rukoilevat ja tukevat tätä
Lopun aikojen ministeriötä. Minä rukoilen että Kaikkivaltias siunaa teitä
ylitsevuotavasti. Muista lähettää rukouspyyntösi meille; me otamme ne
vakavasti. Liity meihin rukouksessa missä ikinä sinä oletkin. Armo ja rauha
olkoon sinun päälläsi meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeen.
David J. Meyer
Takaisin